

Seluskassa kesällä 2009
Vietettiin oikeastaan koko loma Seluskassa, muutamaa hassua päivää lukuunottamatta. Meillä kävi vieraita ja marjastajia ja apupoika ja apuäiti. Tämän kesän iso projekti meillä on ollu kuistin purkaminen ja uudelleen rakentaminen lämpöeristyksen kera. Toki monta muutakin 'pienempää' juttua on myös tälle vuodelle työlistaan merkitty, mutta katotaan, miten niiden kanssa käy.
Lomailmat meille sattu lähes täydelliset, vain pari sadepäivää ja nekin aika hyvin kohdilleen eli ei kriittisiin vaiheisiin. Eli puitteet tekemiselle oli hyvät! Ja tietenkin tekijöillä kunto kohdallaan :)

Ollaan irrotettu lautaa, kaivettu perustuskuoppaa, revitty isoja ruosteisia nauloja pois, kärrätty sepeliä, sahattu, naulattu, puhdistettu, maalattu, mitattu, suoristettu, tuettu, viilattu,

höylätty, koputeltu lekalla, veistetty taltalla, hakattu vasaralla, eristetty, leikattu, tasoitettu..... yhtenä iltana raskittiin käväistä ongella. Mitään ei saatu. Isä

tosin todisti, että kyllä järvestä kalaa saa - isä viritti meille kunnon onget ja kävi ne samalla

testaamassa. Kalansaalis oli hurja, noin kymmenkunta sinttiä.
Kuisti on tällä hetkellä aika hyvässä vaiheessa. Tällä viikolla (peukut pystyssä) pitäisi tulla puusepältä uutukaiset ikkunat ja ovi, toki vanhan mallin mukaan tehty. Vielä vähän huhkimista

villojen ja sisäpaneelien parissa niin kuisti alkaapi olla valmis. Kuulostaapa helpolta. Lattia on

kuulkaa suorassa, samoin seinät! Pidetäänpä syksyllä (zxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxw = tässä Lissu kertoo, mitä kisujen kesään on kuulunut eli juoksemista, riehumista, kärpästen jahtaamista, miukumista, maukumista, laukkaamista, hyppimistä, kiipeilemistä, kehräämistä, leikkimistä, ravaamista, kellimistä, kierimistä ja iloista olemista) kuistituparit - ainakin, jos työinto vielä pysyy vireänä!!