tiistaina, syyskuuta 15, 2009

Pieleenhän se meni... (ikkunan siis)

Seluskassa 11.-13.9.

Perjantaina lähdettiin taas tytsyjen kanssa töireissulle Seluskaan. Haettiin pyssykin mukaan Ramirentiltä. Tavoitteet oli tosi korkealla - viimeistellä talon katto (naulat + loput liimaukset) sekä saada kuisti maalattua. Vähän oli jännitystä ilmassa, että mahdetaanko saada kaikki tehtyä kun lauantaille oli lupailtu vähän epävakaista keliä.

Aloteltiin perjantaina varovaisesti, kulta käytteli huopanaulainta ja minä liimailin. Oli tosi kiva ilta, mutta pimeetähän tulee jo reilusti ennen yhdeksää, joten siirryttiin sitten lämmittämään uuneja. Mona ja Lisa olivat siitä mielissään, lämpimän uunin viereen oli hirrrrrmu kiva käpertyä.

Lauantaiaamu näytti pahaenteiseltä, harmaalta ja kostealta, mutta sitä kesti vain hetken. Sitten alkoi aurinko paistamaan ja tummat pilvet väistyivät. Aivan täydellinen katonteko ilma. Ja aikaseksikin saatiin paljon eli katto valmiiksi! Mahtavaa. Sampolla jäi vielä aikaa ajaa nurmikko ja minä kävin lämmittämässä uuneja. Yhdessä sitten lämmitettiin sauna.

Sunnuntai oli yhtä mukava kelin puolesta ja valmista tuli tänäänkin, minä sain kuistin maalattua, kulta laittoi puuttuvan räystäslaudan paikalleen ja pääsi aloittamaan jo kulmalautoja ja ikkunanpieliäkin. Lopuksi kärrättiin vielä muutama kottikärryllinen kiviä kuistin edestä pois. Eli saatiin valmista enemmän kuin uskallettiin toivoa! Aivan mahtavaa! Meidän tän kesän työlista alkaa näyttään jo aika hyvältä :)