tiistaina, kesäkuuta 27, 2006

Elääkö kasvit viikon ilman vettä?


Ollaan oltu reilu viikko reissussa ja pikkusen kyllä jännitti, säilyvätkö kukat ja muut viherpiperrykset hengissä.. Eilen tultiin aika myöhään kotiin, joten ei millään enää jaksettu lähteä Seluskaan, mutta tänä aamuna hurautin ihan ensimmäisenä tarkistamaan tilannetta.

Hyvältähän siellä näytti. Pihanurmi oli ihan valloillaan ja samoin orvokit rehottivat! Ruusu kukki kauniisti ja kun sitten vihdoin pääsin navetan taakse yrttipenkkejä katsomaan niin yllätys oli kyllä suuri, että nekin olivat ihan vihreänä :) Eli kaikki hyvin Seluskassa!

Kastelin kaikki kukkaset ja yrtit ja vaahteran tietenkin. Enkä unohtanut edes ruohosipuleita ja raparperia. Minulla oli mukana uudet puutarhasakset, joilla innoistui napsimaan nokkosia vähän vähemmäksi. Maalailin myös kiikun metalliosat toiseen kertaan.

Päivä oli niin aurinkoinen, että oli vaikea saada kuvaa onnistumaan yhtään. Tulihan siitä edes jonkinlainen.