sunnuntaina, heinäkuuta 22, 2007

Pönttö kuntoon

Seluskassa 21.-22.7.

Rankan työviikon ja valmistujaisjuhlien jälkeen oli kiva hurauttaa Seluskaan. Samaa matkaa tulivat uutta uunia ihastelemaan äiti, isä ja Juuso. Sampo ja isä laittoivat salista sähköasiat kuntoon ja nyt meillä on salissakin ekaa kertaa toimivat valot. Mahtavaa. Sitten katsottiin yhdessä ulkovalojen paikat, jos ä+i ehtisivät joku päivä piipahtaa asennushommissa vaikka me ei ehdittäisikään. Pikaisesti käytiin äitin kanssa kattomassa omppupuut, istutukset ja marjapaikat.

Kun pikavieraiden perävalot vielä vilkkuivat, alettiin me laittamaan viimeisen pönttöuunin peltikuoria kuntoon. Kolme osaa oli jo hiottu ja pesty ja minä aloin maalaamaan niitä ruosteenesto-maalilla, Sampo alkoi hiomaan loppuja neljää. Saatiin kuin saatiinkin illan aikana kaikki kuoret hiottua ja maalattua ruostemaalilla, mahtavaa. Ja sitten saunaan. Ekaa kertaa nukuttiin salissa ja kyllähän siellä hyvin maistui unet. Aamulla herättiin upeaan auringonpaisteiseen. Päivä oli todella lämmin ja tuli ihan lomafiilis, kiva!

Sunnuntain tavoite oli saada maalattua peltikuoret pellavaöljymaalilla, jotta ne olisivat valmiina sitten kun muurari tulee seuraavan kerran. Ja kyllähän ne pöntöt maalattua tuli eli nyt vaan odotellaan muuraria.

Sampo touhusi koko päivän pihalla ja kiskoi nokkosia ja vattupuskia puohin takaa, niitti tuulimyllaitan ympäriltä ja kampesi muutaman ison kiven pois haitoista.

Seluskan talkoot on pidettyjä, kun me jouduttiin jo osaa vähän toppuuttelemaan. Ensi viikonlopulle olis ollu tulossa työporukkaa, mutta jouduttiin siirtämään kun ei itse päästä paikalle. Sitten päästäänkin ison urakan kimppuun eli pirtin uunia aletaan purkamaan.