sunnuntaina, lokakuuta 30, 2005

Nyt palo sulakkeet...!

Tällekään viikonlopulle ei otettu perinteiseen tyyliin vauhtia rautakaupasta vaan ruokakaupasta. Sampo jäi nukkuun edellisillan riennoista uupuneena, kun minä lähdin hakeen evästä viikonloppua varten. Kunnon eväillä jaksaa tehdä kovasti töitä!

Lauantaina oltiin siis Seluskassa puolenpäivän tienoilla. Ulkona oli kostean lempeä keli, asteita varmaan +7. Olikin aika yllätys, että meidän keittiössä ja makuukammarisssa oli asteita tasan nolla. Hrrr.. Kylmintä tähän asti. Aluksi piti käydä pihalla lämmittelemässä, että tarettiin juoda päiväkaffet. Kaakaon ja pullan jälkeen alotettiin työt.

Sampo aloitti kiukaan asentelun ja minä jatkoin panelointia. Välillä Sampo kyllä avusti eli käytteli pyörö- ja kuviosahaa, kun piti leikata ikkunan, tuuletusräppänän ja oven kohta paneeleihin. Tottuneena muurarina Sampo sai muurattua savuputken hormiin ja vielä tasoitettua seinän nätisti sekä korjattua vähän murentunutta lattialistaa kiukaan vierestä. Ja minäkin sain kaikki panelit seinään. Ajateltiin sitten, että oiskohan lauantai töiden osalta pulkassa. Mentiin sisälle - kello oli 20 yli yhdentoista! Oltiin tehty niin tiiviisti töitä ettei edes huomattua ajan kulua, pimeähän tulee jokatapauksessa niin aikaisin. Keitettiin vielä iltapalaksi glögit ja jaksettiin lukea ehkä puolitoista sivua kirjoja ennen kuin uni tuli. Lämpöäkin oli kamarissa melkein 15 astetta.

Herättiin aamulla reippaana kahdeksalta yhdeksältä :) ja nautiskeltiin aamupala sängyssä. (keittiössä oli niin viileä ettei siellä tarettu). Ensimmäisenä siivottiin saunassa, eilisen sateisen ja märän päivän jäljiltä lattia oli ihan kurassa. Sampo tiivisti vielä piipun yläreunan villalla ja alkoi sitten korjaamaan saunan ovea. Minä suojasin paneelit saunasuojalla - ihan kuin olisi suklaavanukasta levitellyt seiniin. Paitsi, että väri oli vähän violetti. Muutamassa minuutissa se kyllä muuttui ruskeaksi. Hyvä! Vaikka oishan violetti sauna kyllä ollu aika omaperäinen.

Lopulta saatiin saunan ovi ja pukuhuoneen penkkikin maalattua ja seinät käsiteltyä kahteen kertaan. (Kuvassa paneeleissa on vasta eka kerros pähkinän sävyistä saunasuojaa.) Sampo vielä tiivisti kuistin ikkunat. Tehtiin vielä ruokaa ja lähdettiin sitten Oulun kotiin iltaelokuvaa kattomaan ja viinillä herkuttelemaan aherruksen palkaksi.

Niin, mehän saatiin tälle meidän projektille uusi sponsorikin oikein! Sampo oli perjantaina kaupungilla törmännyt Ouluun avattavan uuden ravintolan 'Onnelan' mainostemppuun eli rotuaarilla oli jaettu Onnela-pipoja. Siitä tule mulle tosi hyvä remonttipipo ja sen olinkin jo kauemman aikaa meinannut ostaa. Kiitos Sedu :)

Ai niin vielä, lauantaina meiltä meni sähköt. Sulake palo.. onneksi oli varasulakkeita mukana, ei ois pelkässä kynttilänvalossa nähnyt tehä hommia eikä myöskään tarennut.