sunnuntaina, lokakuuta 23, 2005

Viikonloppu saunassa

Perjantaina oli mielettömän kurja ilma, satoi räntää ja oli pimeää. Eli ei jaksettu lähtee töiden jälkeen rautakauppaan vaan siirrettiin se lauantai aamuksi.

Lauantaina mentiin heti yhdeksän pintaan K-Rautaan Välivainiolle. Kyllähän sielä vierähti aikaa, mutta saatiin kyllä taas hyvää palvelua ja hyviä neuvoja. Seluskassa oltiin josku puolenpäivän aikoihin. Koolauksessa vierähti yllättävän paljon aikaa. Sampo vaihtoi autoon talvirenkaat ja minä vähän korjasin seinän maalipintaa - vähän oli jäänyt vajaaksi aikaisemmin. Ja meidät oli myöskin kutsuttu tupareille, joten vähän jäi lauantai lyhyksi työpäiväksi.

Nyt oli jo reilusti kylmempää kuin edellisenä viikonloppuna, kun oltiin yötä eli parisen viikkoa sitten. Laitettiin keittiön hellan päälle myös toinen patteri lämpöhommiin. Tupareille lähdettiin ajeleen viiden jälkeen, silloin oli vasta 10 astetta lämmintä sisällä. Vähän jännitti, ehtiikö yöksi lämmetä. Mutta päätettiin kuitenkin, että ajalleen tupareiden jälkeen Seluskaan - kyllä yhden sissiyön kestää.. hrrhrr. Laitettiin kuitenkin salin puoleiseen kamarin oveen vanhoja vaatteita tilkkeeksi ettei lämmin pääsisi karkaamaan ja myöskin keittiön puoleinen ovi laitettiin kiinni. Kun tultiin illalla niin oli kamarissa kuitenkin +15 lämmintä. Ja aamulla kun herättiin niin lämmintä oli jopa +21. Eli hyvin tarettiin.

Sunnuntaina oli jo aika talvinen sää, maa oli osittain valkoinen ja aamulla auto oli aika kylmän näköinen. Meillä oli taas uusia aamuvieraita pihalla - kaksi oravaa leikitteli navetan seinällä. Katseltiin niiden touhuja aikamme ja tällä kertaa Sampo ehti napata kamerankin esille. Toinen oravista meni meidän ikkunankarmille istuskelemaan pitkäksi aikaa ja siinä sitä olikin hyvä kuvata.

Tänäänkin meillä meni koko päivä saunassa - ei kuitenkaan vielä sanoessa. Ihan ei päästy tavoitteeseen eli saatu kaikkia paneeleja seinään. Mutta ei kauaskaan jääty. Päivällä meillä kävi ihmisvieraitakin - Jari isänsä kanssa. Myös vesilaitokselta käytiin sulkemassa meidän vesihana ettei se jäätyisi. Nyt pitääkin keksiä, mistä saadaan sitten saunavedet.

Meillä oli tarkkaan laskettu materiaalit. Koolirimat meni ihan kaikki, n. 5 cm pätkä jäi yli. Samoin naulatulpat meni viimeistä myöten. Saa nähdä miten käy paneeleiden kanssa.

Koko viikonloppu meni siis saunassa :) Kävästään varmaan taas joku ilta viikolla, että saadaan kaikki paneelit seinään ja päästään ensi viikonloppuna sitten lauteiden ja kiukaan kimpuun.