lauantaina, joulukuuta 17, 2005

Maailman suurin jäälyhty!

Päästiin taas pitkästä aikaa käymään Seluskassa. Ja oikein 'vanhan' kaavan kautta eli ensin käytiin rautakaupassa :) Haettiin tuosta Äimärautiolta nauloja, torx-ruuveja, nappo, halogeenivalo, sytkäri, lämpömittari ja lamppuöljyä. Sitten hurautettiin Seluskaan. Matkan aikana ihasteltiin, kun aurinko paisteli upeasti pakkassäässä ja muodosti upeat halot molemmille puolilleen.

Meitä vähän jännitti, että päästäänkö pihaan asti autolla, mutta ihanasti oli naapurisa käyty auralla ajamassa meidänkin kuja ja piha. Laitettiin auto heti roikan nokkaan -pakkasta oli kuitenkin melkein kymmenen.

Ihan ensimmäiseksi laitettiin kiukaaseen tulet ja lähdettiin sitten katsomaan joko moottorikelkkailijat ovat liikkeellä. Reitti oli vielä ihan lumen peitossa ja korkkaamaton. No ehtiipä ne varmaan talven aikana meidän rannasta vielä monta kertaa huristaa. Samalla kierrettiin tontin rajat ja laskettiin kaatuneet puut. Ainakin viisi isoa kaatunutta puuta nähtiin, joten päästään kunnon halkotalkoisiin!

Saunassa meitä odotti iso jääkalikka. Vesisaavihan on ollut täynnä vettä ja nyt se oli sitten jäätynyt, varmaan ihan pohjaa myöten. Laitettiin jään päälle tuikkuja ja saatiin siitä oikein kaunis jäälyhty.

Minä rupesin taas käsittelemään lauteita suoja-aineella ja Sampo alkoi koota jakkaraa. Pidettiin saunan ovea auki niin pukuhuoneen puolellakin sitten Sampo tarkeni tehdä töitä. Välillä syötiin saunassa eväätkin; lämmintä kaakaota ja voileipiä sekä jälkkäriksi pipareita. Talossa oli sisällä -7 pakkasta, joten siirrettiin leiri nyt väliaikaisesti saunan puolelle :)

Äkkiä se pimeä sitten kuitenkin taas tuli ja aikakin meni siivillä. Saatiin kuitenkin taas hommia vähän eteenpäin ja seuraavalla kerralla voidaankin sitten jo vaikka saunoa! Olisi niin upea viettää joulua Seluskassa, mutta vielä tänä jouluna se ei onnistu. Eihän sitä tiedä, vaikka jo ensi jouluna... Ennen Ouluun lähtöä käytiin vielä viemässä jouluterveiset naapuriin.

Rauhallista Joulua Seluskaan!