sunnuntaina, tammikuuta 29, 2006

Huvittelemassa Seluskassa

Varmaan ensimmäistä kertaa lähdettiin Seluskaan sillä mielellä ettei tehdä mitään hommia. Lähdettiin vaan viettämään upeaa tammikuista sunnuntaita auringonpaisteiselle hangelle. Takapenkille lastattiin mukaan sukset ja evästä reppuun ja äänestyskopin kautta Seluskaan.

Oli todella upea keli, pakkasta vain pari astetta ja aurinko paistoi. Perillä tehtiin ihan vähän lumitöitä ja vietiin uusi lämpömittari saunaan. Sitten vaan sukset jalkaan ja reppu selkään ja jäälle. Lähdettiin meidän rannasta seuraamaan moottorikelkkareittiä kotakahvilalle päin ajatuksena kiertää järvi.

Aika paljon tuli vastaan kelkkoja ja pärinä kuului melkein koko matkan. Ihan ei voitukaan hiihtää järveä ympäri, koska kelkkareitti ei mennytkään rantoja pitkin niinkuin oli luultu. Mutta käytiin kuitenkin järven molemmissa päissä. Hiihdettiin myös molempia rantoja pitkin, mutta keskeltä järveä hiihdettiin toiseen päähän ja samaa latua sitten takaisin.

Keli oli hyvä ja - taisin jo mainitakin - aurinko paistoi ihanasti :) Meillä oli eväänä vähän suklaata ja repussa kaakaota ja makkarasämpylät. Oli todella ihana käydä myös huvittelumielessä Seluskassa. Ja oli kiva kiertää järveä ja nähdä naapuritaloja ja muutenkin järveä. Paljon nähtiin eläinten jälkiä ja muutakin mielenkiintosta. Jännä oli myös tihrustaa meidän taloa vastarannalta.

Harmitti lähteä pois - ois niin kiva ollut kävellä lämpimään pirtiin syömään reilun kahden ja puolen tunnin urakan jälkeen! No, sekin päivä vielä koittaa.