sunnuntaina, helmikuuta 11, 2007

Järvi sen kun syvenee

Seluskassa 11.2.2007

Herättiin reippaina sunnuntaiaamuun, aamupalan jälkeen lastattiin sukset autoon ja hurautettiin Seluskaan. Vaikka aurinko ei paistanutkaan, oli ihan mukava talvinen sää - vähän pakkasta ja kirkasta vaikkakaan ei siis aurinkoista.

Ensin vähän kolattiin pihaa, että saatiin päärakennuksen ja navetan ovet auki. Hikihän siinä jo tuli. Sitten nopeesti sukset jalkaan ja järvelle. Suksittiin moottorikelkkareittejä pitkin ja ihan hyvin päästiin kiertämään meidän puoleinen osa järveä. Kodalla käytiin kääntymässä.

Järven muokkaustyöt oli päästy aloittamaan ja kolmesta kohtaa olikin järveä kunnolla möyritty. Järvellä oli muitakin ihmettelemässä murakasoja. Olihan ne aika isoja kuoppia ja kaivuritkin oli vielä järvellä. Toivottavasti homma tomii ja saadaan hieno järvi takaisin.

Oltiin tälläkin kertaa aika kiireisiä. Syömävieraita oli tulossa jo yhden aikaa, joten reippaan hiihtolenkin jälkeen piti samantien kääntää auton keula kohti Oulua ja hurauttaa perunoita kuorimaan.