sunnuntaina, toukokuuta 18, 2008

Seluskassa 15. ja 17.5.

Kiireitä on ollut ja äitienpäivääkin juhlittu useamman päivän verran, joten on vähän jäänyt vähälle Seluskan työhommat. Torstaina käytiin kuitenkin töiden jälkeen siellä mutka - äippä ja iskä olivatkin jo siellä kun me päästiin perille. Ja sopivasti olivat juuri saaneet peräkärryn tyhjennettyä :) Tosi hyvä ajoitus. Nyt on lantalassa iso kasa vanhaa parkettia, josta tulee joskus ateljeen kylmävarastoihin lattia. Joskus.

Lauantaina laitettiin oikein kello soimaan ja lähdettiin jo aikasin lattiaa laittamaan. Aika pitkällähän meidän lattiaprojekti jo olikin, joten nyt oli toiveissa, että saataisiin se aikalailla loppuun. Ihan koko lattiaahan me ei nyt millään valmiiksi saadakaan, mutta tavotteena on ollut, että saisi kylmätilojen väliin saava osan tehtyä. Tämän kesän pääprojekti on kuitenkin talon katto ja sen pariin pitää nyt pikkuhiljaa jo alkaa siirtymään ettei sitten tule sen kanssa kiire. Kun katto on valmis, voi olla, että viimeistellään myös ateljeen lattia. Jos vielä poweria katon jäljiltä riittää!

Töitä tehtiin ahkerasti ihan koko päivä ja valmista saatiin. Nyt on lattia siinä pisteessä kun pitääkin, mahtavaa! Kameranvaihtoviikot on käynnissä, joten todistusaineistoa ei ole, mutta upeaa lattiaa saapi tulla ihan paikanpäälle ihastelemaan.