sunnuntaina, huhtikuuta 06, 2008

Totuttelua kesää varten

Seluskassa 4.-5.4.

Pitkästä aikaa lähdettiin Seluskaan jo perjantaina. Töihin ei kuitenkaan alettu vielä vaan käytettiin ilta uunien lämmittämiseen ja oleskeluun. Aamulla sitten herättiin reippaina työintoa puhkuen. (Noin kuuden aikaan oli kuunneltu oravan rapistelua, kun se viiletti pitkin talon seinää, mutta onneksi saatiin hyvin unen päästä uudelleen kiinni.) Oltiin käyty keskiviikkonakin Seluskassa pihatöissä ja nostettu samalla 10 uutta lautapakettia navetan yläkertaan. Tämän päivän tavoite oli saada kaikki ylhäällä olevan laudat paikalleen. Oltiin valmistauduttu tekemään pitkä päivä, vähän totuttelua kesää varten taas pikkuhiljaa.

Työ eteni ihan kohtuullisen nopeasti ja helposti. Jouduttiin tosin nostamaan vielä muutama lautapaketti pidempiä lautoja ylös, että saatiin rivit järkevällä tavalla tasan. Vähän tuli välillä säätämistäkin, mutta ihan yllättävän hyvältä lattia näyttää :) Ei ollenkaan vinolta ja aaltoilevalta!!

Saatiin kaikki laudat paikalleen ja päästiin jo niin pitkälle, että pitää taas vähän mittailla ja höyläillä ennen kuin kannattaa jatkaa. Eli jätettiin homma siihen. Lopputulos = saatiin 13,5 uutta riviä paikalleen eli nyt lattiassa on jo yhteensä 25 riviä lautaa! Mahtavaa. Tehtiin sellanen pika-arvio, että nyt olisi n. 1/5 lattiasta tehtynä. Ihan vielä ei päästy AIV-tornin ohi, mutta ei se kauhean kauskaan jäänyt. Tästä on hyvä jatkaa!