sunnuntaina, toukokuuta 27, 2007

Ihana kesä!


Seluskassa 26.-27.5.

Kiireisen ja pitkän perjantaipäivän jälkeen oli kiva lähteä lauantaina Seluskaan. Käytiin aamulla kaupuan kautta hakemassa ruokaa ja työvälineitä. Vaikka keli oli sateinen, oltiin luottavaisia, että Seluskassa saadaan nauttia kesäisestä kelistä.

Aloitettiin lauantai kyläluutina ja vasta sen jälkeen ruvettiin töihin. Siihen mennessä kelikin oli parantunut tosi paljon ja aurinko jo paisteli. Sampo aloitti toisen pöntön hiomisella ja minä maalailin puohin järvenpuoleisia ikkunanpuitteita. Minä jatkoin maalauslinjalla koko illan ja maalasin yhden navetan ikkunanpielisitä sekä hiotut ja pestyt pöntöt ruosteenestomaalilla. Sampo vaihtoi hiomisen lapioon ja kottikärryihin. Jossain vaiheessa iltaa laitettiin nuotio ja paistettiin makkaraa. Sampo jatkoi sitten tuohaamista ja poltteli melkein kaikki risut pihalta. Minä lämmittelin saunaa ja kannoin vettä. Oli niin kaunis auringonpaiste ja kesäinen keli pääskyjen sirkutuksen kerä ettei edes huomattu ajan kulua - saunaan mentiin yhdentoista aikohin.

Sunnuntai oli vielä kauniinpi kesäpäivä. Aurinko paistoi lämpimästi ja tuulta ei ollut paljon yhtään. Aah, ihanaa. Sampo siirtyi tunkkaukseen ja minä hoitelin vähän puutarhahommia: siirsin lisää Kulleroita navetan taakse ja siirsin pienemmän marjapensaankin toiseen paikkaan, kun se meinasi alkaa kasvamaan polulle. Saapa nähdä, mitä se siirtämisestä tykkäsi.. voi olla, että ei kovin hyvää. Saatiin sitten tietää, että meille tulee vieraita, joten ajateltiin leikata nurmikko. Ruohonleikkuri siis esiin. Niin kauan meni hyvin, kunnes kaadettiin tankkiin bensaa. Jotenkin siihen oli tullut reikä ja bensa ei oikein hyvin siellä pysynyt. Piti siis ottaa se kaurapuurolla toimiva leikkuri käyttöön.. huh kun tuli hiki. Haettiin myös puutarhakalusteet pihaan ja nautiskeltiin kaffet ja pullat ihanassa kesäisessä kelissä.

Vieraiden lähdettyä Sampo mönki uudestaan talon alle ja minä maalasin pöntöt, viime kerrasta viisastuneena, sisätiloissa. Ehdin vielä vähän lapioimaan savikasaa pienemmäksi ennen kuin lähdettiin seitsemän jälkeen Oulua kohden. Sampo sai hienosti taloa taas suorempaan ja löysi lattian alta todella hienot reenjalaksen taivutukseen tarkoitetut 'muotit'.

Ennen lähtöä koettiin vielä kauhunhetkiä, kun jättiläishämähäkki oli hyvissä kyttäysasemissa Zorron katolla! Mieletön peto , ihme että Sampo uskalsi mennä tarpeeksi lähellä kuvan ottamista varten.