sunnuntaina, helmikuuta 25, 2007

Tästä se taas lähtee...



Seluskassa 25.2.2007

Tänä aamuna herättiin taas tosi reippaina ja tosi aikaisin, mutta ei suunnistettukaan Seluskaan ennen kuin oli jännätty suomalaisten menestystä MM-kisoissa Sapporossa. Kannatti jännittää - kultaahan sieltä tuli!

Lähdettiin ajamaan kauniissa ja aurinkoisessa talvikelissä Seluskaan puolenpäivän aikoihin. Mukana oli makkarapaketti ja mehua. Siltä varulta, että nälkä pääsis yllättämään.

Ensimmäisenä käytiin nostamassa seitsemän viimeistä parrua navetan ylisille. Se oli aika rankkaa. Vaikka parrut olivat nyt melkin pari metriä lyhyempiä kuin aikaisemmat, painoivat ne silti aika paljon. Sampo oli yläkerrassa ottamassa parruja vastaan ja minä niitä yritin nostella lantalan puolelta seinää vasten niin, että Sampo ylsi niihin koukkaamaan ylhäältä. Kyllähän siinä mukavasti sai hien pintaan.

Kun parrut oli ylhäällä, ruvettiin lumitöihin. Sampo heittele varmuuden vuoksi vähän lunta alas katolta ja minä kolasin pihaa ja kävin myös kolaamassa tien varrelta. Aura-auton jäljiltä kujan suu on aina aika luminen. Onneksi lunta ei ollut kovin paljon sadellut ja pakkaslumi on kuitenkin aika köykäistä. Oli se silti aika rankkaa ja hyvä oli, että evästäkin oli mukana. Olipas kiva käristää makkarat nuotiolla!

Sampo tähysteli navetan katolta myös järvipuuhien tilannetta. Näyttäisi siltä, että lisää on kaivettu kovasti. Hyvä niin, toivottavasti homma etenee toivotulla tavalla.

Ei aivan hirveesti tällä kertaa tehty, mutta eteenpäin se on kuitenkin. Ens kerralla sitten voidaan laittaa parrut paikalleen. Jätettiin naulatkin jo Seluskaan valmiiksi.