lauantaina, lokakuuta 28, 2006

Talvivalmisteluja

Seluskassa 21.10.

Käytiin päiväreissulla Seluskassa tekemässä vähän talvivalmisteluja. Kerättiin katolta kaikki ylimääräinen pois eli tiilet ja laudankappaleet, nehän olivat olleet liimausten painona. Otettiin mukaan myös jäätyviä maaleja ja otettiin peräkärryyn vielä yksi kuorma vanhoja huopia. Minä vielä istuttelin krookuksia koivujen juurelle. Saapas nähdä tuleeko niistä keväällä kukkia.

Oli aika kirpsakka syyskeli. Penkin päällä kasvoi lumiheinää:). Se oli oikein kaunista katseltavaa. Järvi näyttää nykyisin enemmän pellolta kuin järveltä. Käytiin patoakin katsomassa ja kovastihan vesi lirisi vaikkakaan sitä ei kovin paljon ollut. Aika erilainen näky kuin keväällä, silloinhan se oikein tulvi.

Kuistin ikkunat olivat jo aika talvisen näköiset, ihan huurussa ja pakkaskukkia täynnä. Sisällä oli muutama aste lämmintä, mutta puhaltimella kyllä lämpeni aika nopeesti 18 asteeseen. Ehkä vielä vois hyvinkin olla yötä. No, lomaillaan nyt vielä isommista töistä ja katotaan vähän ajan päästä mitä alkais. Ehkä halkoja voi tehdä tai sitten kiivetä pitkästä aikaa navetan yläkertaan.
Tai laittaa vaikka korotukseen ikkunaa.