Meidän tämän kesän varsinainen projekti - navetan katon uusiminen - pääsi kunnolla vasta alkamaan nyt. Kun oli kunnialla selvitty talkoista ja maalattu aitat melkein kokonaan ja Sampon loma taas alkoi. Välissä pidettiin pieni rentouttava lomaviikonloppu, mutta maanantaina taas hurautettiin Seluskaan reippaina ja innokkaina aloittamaan työt.
Meillä oli maanantaina ja tiistaina apuna Sampon sukulaismies Sakke ja miehet sinne katolle heti aamusta kiipesivätkin. Minä jatkoin vielä viimeisen aitan viimeistelyä suti kädessä. Kyllä se maalaaminenkin on ihan kovaa hommaa. Tikkaiden liikuttelu vaatii poweria ja kyllä aika paljon akrobatiaakin niiden päällä keikkuminen. Onneksi mua on siunattu pituudella niin homma käy helpommin :)
Maanantain aikana Ässät saivat hatunnoston kokoisen aukon navetan kattoon. Mitä lie
Murphyn lakia olikaan sitten se, että kun vihdoin reikä katossa oli valmiina, alkoi tietenkin satamaan! Alku aina hankalaa, lopussa kiitos seisoo.Tiistaiaamuna Sampo hurautti hakemaan lisää puuta ja Sakke jatkoi katolla yksin ja minä maalailin edelleen, navetan päätyä ja muuta pientä. Vilja-aitan sain maanantaina valmiiksi. Aloitin myös tuulimyllyaitan ikkunanpuitteiden ja ovenkarmien maalausta. Tiistain aikana katolle kohosi korotuksen kattotuolit ja lopultakin alkoi näyttää siltä, että tuleehan siitä hommasta jotain!
Loppuviikko me sitten kahdestaan paukuteltiin katolla, ensin laudoitettiin korotusta ja sitten vähän korjailtiin piipun ympärystää. Siinä olikin vähän tekemistä - katto ei siltä kohdalta ollut kovin taidokkaasti tehty ja vuotokohtia oli useita.
Paikkauksiakin oli kokonaista viisi kerrosta! Alla olevat laudat olivat hajonneet ihan pölyksi asti - ne me päätettiin vaihtaa, vaikka muuten yritetäänkin soveltaa Panu Kailan ohjetta, että turhan tarkka ei kannata olla.Torstaina saatiin soitto romusetältä, että kuormuri on rikki, eikä vieläkään pääse hakemaan talkoissa kasattu romukasaa. Mutta maanantaina - tai tiistaina - lupasi tulla varmasti. Oikeastaan hyvä, koska me hoksattiin, että rannassa meillä on noin sata kiloa piikkilanka-aitaa kerällä, toinen samanlainen kerä oli vielä unohtunut aittaankin. Eli lähdettiin metsäkeikalle. Piikkilankaa löytyi metsästä todellakin reilusti ja melkoiseksi raahaamiseksi se sitten menikin, mutta saatiin me kerä lopulta pihalle asti. Mun kättä ei sitten lopulta kuitenkaan tarvinnut amputoida vaikka se vähän naarmuille menikin matkanvarrella.
Meillä tahto päivät venyä ja yhtenä iltana (vai aamuna) lopeteltiin työt 02.37. Herättiin kuitenkin reippaina seuraavana aamuna taas töihin. Laiskureiksi meitä ei kai voi millään sanoa. Toisaalta jaksaa siksi, että katto on todellakin saatava tehtyä ja toisaalta siksi, että työnteko Seluskassa on niin hauskaa. On niin mahtava tunne nähdä konkreettisesti omien käsien työnjälki, että siitä kyllä saa virtaa. Ja oli meillä kahdestaankin niin hauskaa, että välillä ei meinattu katolla pysyä.
Perjantai-iltana lähdettiin taas kaupunkiin täydentämään puuvarastoja. Takaisin tultiin lauantaina, ensin oltiin kuitenkin käyty vakoilukierros Turkansaaressa. Vaikka ei päästykään tuulimyllyn sisälle, saatiin kuitenkin monta hyvää ideaa ja ajatusta omaa remppaa varten esim. kauniit puiset vesikourut. Turkansaaressahan on melkolailla samanlainen talo, mitä meidänkin, joten sitä käytiin myös vilkuileen sillä silmällä..
Kun tultiin Seluskaan alotettiin työt heti. Minä olin välillä katolla ja välillä maalailin puohin
ikkunanpuitteita ja räystäslautoja. Sunnuntaina saatiin laitettua tuulimyllyaittaan puhtaanvalkoiset ovenkarmit ja ikkunanpuitteet takaisin. Kylläpäs tuli komia aitta! Nyt vielä kulmalaudoitus, niin eka aitta ois ihan kokonaan valmis. Tai no, pitäähän sitä varmaan nostaa ja muuta sellaista. Mutta se on sitten tulevaisuuden juttuja. Sitten kun ei kaikki muu on valmista, eli aika pian :)Saatiin sunnuntaina korotus ja piipun ympärystä aika hyvälle mallille. Päästään varmaan seuraavana viikonloppuna jo huopien kimppuun!
