perjantaina, kesäkuuta 30, 2006

Valmisteluja talkoita varten

Torstai 29.6.

Kun päästiin vähän aikataulusta myöhässä Oulun kotiin ja Sampo turvallisesti työmatkalle niin minä käänsin auton uudestaan Seluskaan kohden. Nappasin matkalla kyytiin pikkuveljen avuksi ja lähdettiin laittamaan maalitynnyri valmiiksi punamultamaalin keittoa varten.

Tynnyrin alle tehtiin ensin hiekkapeti ja kasattiin tiilistä tulipesä. Tynnyriä piti ensin vähän puhdistaa ja hangattiin hilseilevä maali rautaharjalla pois. Samassa tynnyrissä on keitetty ennenkin punamultamaalia. Sitten vaan alettiin mittailemaan vettä ja saatiin aika vaivattomasti tynnyriin 130 l vettä odottamaan lauantaiaamua. Ajateltiin, että vesi ehtii näin vähän lämmetä ja päästään sitten nopeammin lauantaina keittopuuhiin. Lopuksi laitettiin tynnyrin päälle suoja ettei meni ötökät uimaan keitokseen.

Siistittiin vielä vähän pihaa viikatteen ja haravan kanssa ennen kuin lähdetiin takaisin Ouluun. Minun piti ehtiä vielä ruokaostoksille ja talkooväen muonituspuuhastelun pariin. Isomalle porukalle kun tekee evästä niin etukäteisvalmistelut on kaiken a ja o - Seluskassa on kuitenkin vähän alkeellista keittiötouhut.

Päivä oli todella aurinkoinen ja kuuma. Toivottavasti myös viikonloppuna saadaan nauttia kesäisen lämpimästä säästä.