sunnuntaina, toukokuuta 07, 2006

Lämpöennätys!

Tänään rikkoutui reilusti alkuvuoden lämpöennätys sekä sisällä että ulkona - lämmintä oli yli kaksikymmentä molemmissa :) Eli siis todella upea päivä!

Lähdettiin Seluskaan vasta sunnuntaiaamuna, Sampo oli koko viikonlopun vähän flunssainen ja kuumeinenkin, joten ei parempi oli ottaa iisisti. Kokonaan ei kuitenkaan maltettu pysyä pois. Otettiin tämäkin päivä ihan rennosti. Ensin käytiin naapurissa kylässä pitkästä aikaa. Ja sitten meille tuli vieraita; Sari ja Seppo. Niin ja tietenkin Onni ja Helmi. Koirilla riitti virtaa ja tontin rajat tutkittiinkin tarkkaan.

Kun vieraat oli lähteneet, puuhasteltiin rauhassa pihalla. Minä haravoin ja Sampo hajotti vanhan leikkikehän ja löysi samalla upean halkolaatikon pukuhuoneeseen. Maalattiin pukuhuoneen seinät loppuun ja kaikenlaista muuta pientä askaretta, Sampo irroitti kaiuttimet seinästä, paikkasi räystäästä yhden kolon ettei linnut pääse vintille.

Nautiskeltiin kauniista säästä ja auringosta. Ensi viikonlopulle onkin sitten luvassa enemmän vilskettä ja vilinää, on nimittäin talkoot suunnitteilla. Väkeä olisi tulossa parhaimmillaan parikymmentä, jos kaikki pääsevät.

Must do -juttuja ensi viikonloppua varten on tuoda tiiviste vesihanaa varten, yrittää paikata vesiallas sekä ostaa uusi tulppa ruohonleikkuriin.