sunnuntaina, lokakuuta 09, 2005

Yhä ylemmäksi kiipeää...


Meillä on komea savupiippu! Kyllä sitä tehtiinkin - tai Sampohan sen pystytti. Minä vaan sekoittelin laastia ja kannoin tiiliä. Lauantai iltana olin lampunvarjostimena, kun pimeä yllätti ja muurari tarvitsi valoa. Tällä kertaa laastia riitti ihan reilusti; ainakin teelusikallinen jäi ylikin :)

Lauantaina kun aamusta tultiin Seluskaan, oli meitä vastassa pihan iso koivu täynnä Tilhiä. Sillä aikaa kun Sampo puuhasteli katolla piipun parissa, minä maalasin pukuhuoneen katon ja paikkalin vähän seinien maalia. Sitten sahasin pukuhuoneen seinään tulevat puolipanelit valmiiksi. Nyt on kyllä sahakättä treenattu aika reilusti. Harmi kun meidän naulat olivatkin vähän isompi kun muisteltiin, joten en vielä päässyt paneleja kiinnittämään. No jäipä jotain ensi kerraksikin!

Sunnuntaina oli taas ihana aurinkoinen syyssää. Herättiin reippaana jo kahdeksalta ja alettiin samantien töihin. Sampo teki piipun viimeisen kierroksen aamulla ja minä hioin vanhaa saunan laudetta ja kävin katolta heittelemässä vanhat tiilet alas. Vähän myös siivosin muurarin jälkiä ja kannoin pari ämpärillistä laastin ja tiilen murusia alas. Puolenpäivän aikaan meille tuli sukulaisvieraita. Kiva oli pitää pieni tauko töistä ja juoda pullakahvit. Saatiin tuliaisina sievä syyskimppu.

Vieraiden lähdettyä Sampo hyppäsi saunakaivon monttuun ja alkoi leventämään sitä. Minä maalasin toiseen kertaan saunan ja pukuhuoneen lattian. Sampo sai montun tarpeeksi isoksi ja päivän päätteeksi vielä laitettiin saunakaivo monttuun ja sepelit ympärille. Sitten vielä styroxit ja hiekat päälle. Hiki tuli!

Ensi viikonloppuna meillä tuleekin remonttitauko, mutta varmasti ehditään kyllä tälle syksylle vielä saunomaan. Vähän jo suunniteltiin, että saatettais käydä viikolla joku ilta laittamassa ne panelit pukuhuoneseen. Pääsis sitten parin viikon päästä sauna-satu levyjä laittamaan saunan seiniin.